Kävimme koulun kanssa Habitare-messuilla, ja saimme myöhemmin koulussa tehtäväksi suunnitella messuosaston. Lähteenä tuli käyttää Habitare-messujen osastoja, ja tehtävän suurin tavoite oli harjoitella aksonometrisen piirustuksen tekemistä. Halusin tehdä messuosaston jollekin tyynyihin erikoistuneelle yritykselle. Halusin osaston olevan kodikas ja tunnelmaltaan lämmin, joten käytin oranssia ja ruskeaa väriä. En kuitenkaan halunnut oranssin olevan samaa sävyä kaikkialla, vaan valitsin pari sävyä jota käytin seinissä, matoissa ja sohvien tyynyissä.
Aksonometrisen piirrustuksen aloittaminen oli hieman hankalaa, mutta alkuvaiheen yli päästyäni piirtäminen helpottui huomattavasti.
Saimme tehtäväksi piirtää kodistamme kaksi seinää, joissa olisi ikkuna. Vasemmanpuolinen piirros on olohuoneestamme, ja oikeanpuolinen piirros on kylpyhuoneestamme.
Ensimmäisen jakson aikana harjoittelimme vapaata piirtämistä. Opettajamme nosti tuolin pöydälle, ja me piirsimme sen juuri niin miten sen omalta paikalta näimme. Vaikeinta piirtämisessä oli mittasuhteiden säilyttäminen, mutta pienen hienosäädön jälkeen tuoli näytti paljon paremmalta.
Puhelimeni näyttää kamerani ansiosta hieman sotkuisemmalta kuin alkuperäisessä piirroksessa, mutta mielestäni onnistuin mittasuhteiden säilyttämisessä hyvin. Sain hieman miinusta siitä, ettei kiilto näkynyt tarpeeksi, ja olenkin opettajan kanssa samaa mieltä. Samsungin tekstiä en saanut näyttämään kovin hyvältä. Piirrettävien tavaroiden määrä alkoi huveta, joten päädyin piirtämään lokeroni lukon avaimen. Viimeisenä päätin piirtää kamerani. Pienten tekstien ja kuvien piirtäminen oli hankalaa, mutta kokonaisuudelta kamera on siedettävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti