perjantai 29. marraskuuta 2013

Työssäoppiminen - näyttö 2

Toisessa jaksossa sain näyttööni ihan oikean asiakastyön. Asiakkaat tulivat käymään, ja katsoimme laattavaihtoehdot yhdessä. Avustamassa oli myyjä, joka auttoi aina tarpeen tullen. Asiakkaat valitsivat kaksi vaihtoehtoa, joista molemmista piirsin kuvat.


Asiakkaat ihastuivat valkoiseen kuviolaattaan, josta tehtäisiin tehosteseinä suihkun taakse. Toisena vaihtoehtona oli myös tumma tehosteseinä.


Saunaan oli tulossa harmaat paneelit ja kivijäljitelmää kiukaan taakse. Ohjelma ei ole erikoistunut saunoihin, joten paneelivalikoima oli aika heikko. Mutta ainakin väri on harmaa.


Myös wc oli tarkoitus remontoida, ja asiakkaat halusivat sinne samanlaisen tyylin kuin kylpyhuoneeseenkin.

Kuvien perusteella tumma laatta näyttää paremmalta, mutta luonnossa se on juuri toisin päin. Sen takia laatat kannattaa käydä aina katsomassa paikan päällä. Asiakkaat valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon, eli valkoisen tehosteen. Wc:n seinät jätettiin ennalleen, ja sieltä uusittiin vain lattia. 

Työssäoppiminen - näyttö 1

Ensimmäisen jakson näytön aiheena oli asiakaslähtöinen valmistaminen. Tein "asiakastyön" vanhemmilleni. Keskustelimme värimaailmasta, ja muuten sainkin vapaat kädet.


Väritoiveena oli valkoinen, harmaa ja musta. Kylpyhuone on suhteellisen pieni, joten valkoiset seinät tehosteilla antavat siistin vaikutelman. Näin kylpyhuone ei ole liian täynnä. Vaihtoehtoina oli myös tumma tehosteseinä, mutta vanhempani pitivät tästä enemmän. Kalusteen väriksi valitsin neutraalin tammen.


Kylpyhuoneen lisäksi suunnittelin pienen wc:n samaan tyyliin. Lattia on sama kuin kylpyhuoneen 10x10 lattia, mutta kokona on 30x30, koska tarvetta lattiakaivolle ei ole. (Lattiakaivoa varten on tehtävä kaadot, ja isommalla laatalla se on hankalampaa. Sen takia kylpyhuoneissa käytetäänkin usein 10x10 laattaa).
   Oikeasti wc:ssä on kalteva katto, joka alkaa peilikaapin kohdilta ja jatkuu ylös vasemmalle. Ohjelmalla ei valitettavasti pysty sellaista piirtämään.

Tässä muuten huomaa sen saumavärin valinnasta aiheutuvan seinän "massautumisen". Saumat näkyy jos tarkkaan katsoo, mutta harmaalla saumalla laatat olisivat tulleet paremmin esiin.

Tein vanhemmilleni myös tarjouksen kaikista laatoista, aineista ja kalusteista. Tarvetta remontille ei ole vielä pitkään aikaan, mutta näyttö oli hauska tehdä tutusta ympäristöstä.

Laattapiste - lisää projekteja

Toinen työharjoittelujakso Laattapisteellä käyty.

Vähän kuvia piirtämistäni kylpyhuoneista:


Tämä kylpyhuone oli tulossa asiakkaalle, joka muuttaa autotallin asunnoksi. Mielenkiintoinen idea. Asiakas oli valinnut laatat aiemmin, ja minä piirsin niistä valmiit kuvat. Toisessa kuvassa unohdin laittaa oven näkymään 3D-kuvassa, mutta ensimmäinen kuva on otettu ovelta, joten se hahmottaa edes vähän.

Tähän väliin voisin vielä huomauttaa saumojen väristä. Kuvia varten on valittu normaalia tummempi sauma, jotta valkoiset laatat erottuvat. Valkoisella saumalla seinät näyttäisivät samalta kuin kahden viimeisimmän kuvan seinät (joissa ei siis edes ole laattoja).


Asiakkaalla oli hieman pienemmän kokoinen kylpyhuone, jota hankaloitti täysikokoinen pesutorni. Kylpyhuonen koon takia asiakas halusi vaaleaa väriä, ja päätyikin valkoiseen seinälattaan ja harmaaseen lattialaattaan. Ennen remonttia suihkussa oli ns. allas, eli noin 10cm:n korkuinen korotus reunoilla. Remontin yhteydessä se purettiin, ja tilalle laitettiin liukuovellinen suihkukaappi (tosin kuvassa normaaleilla ovilla).


maanantai 18. marraskuuta 2013

Pintakäsittelyä

Keväällä 2013 meillä oli pintakäsittelykurssi. Kävimme läpi tapetoinnin, laatoituksen sekä maalaamisen.
Tykkäsin kurssista, ja oli hauska päästä kokeilemaan erilaisia asioita. Itseasiassa olen joskus halunnut laatottajaksi, ja nyt oli hyvä hetki kokeilla sitä käytännössä. Tapetoinnista minulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia.

Keittiön välitilan laatoitus

Aloitimme rajaamalla puulla noin 50cm korkean alueen seinästä. Rajattu alue vastasi keittiön välitilaa, tosin meillä ei ollut kaappeja vaikeuttamassa töitä. Suunnittelimme tulevan laatoituksen, ja laskimme paljonko laattoja suurin piirtein menisi. Laattoja ei saanut laittaa perinteisesti, vaan oli tehtävä jotain myös "erilaista". Työt aloitettiin vedeneristyksellä ja laittamalla "hanat" (puupalikat) paikoilleen. Laatoitus aloitettiin tekemällä kiinnityslaastia ja leikkaamalla laattoja sopiviksi. Jotta saumat pysyisivät sopivan paksuisina, käytimme laattojen välissä narua. Kun laatat olivat tukevasti paikoillaan, saumasimme ne.


Valmis laatoitus. Värivalikoima ei ollut kovin laaja, siksi nämä värit. Ulkonurkkaan laitoin laattalistan, jotta laatan reunat eivät näkyisi rumasti.

Laatoitus oli hauskaa hommaa, muttei kuitenkaan sellaista mitä haluaisin tehdä työkseni.


Maalaaminen

Pintakäsittelyyn kuului myös maalaaminen. Teimme sen samalla seinälle kuin laatoituksen. Jotta pystyimme aloittamaan, oli ensin purettava laatoitus.


Laatoitus ja alla oleva gyproc purettiin, ja aloitettiin pohjan tasoitus. Kittausta ja hiomista olikin jonkin verran. Sahasimme ja maalasimme uudet listat, ja laitoimme seinään pohjamaalin. Maalin värin saimme valita itse, ja pinosta löytyikin räväkkä pinkki maali, jota päätimme kaverin kanssa käyttää.


Yksi seinä maalattu, muissa pohjamaali. Myös keltaiset listat ovat paikoillaan. Toisessa kuvassa seinän väri vastaa paremmin oikeaa lopputulosta.

Kun seinät oli saatu valmiiksi, oli kurssia vielä jäljellä muutama tunti. Harjoittelimme sitten pensselillä rajaamista. Pienen harjoittelun jälkeen se alkoi sujua paremmin.


Kehykset olivat 10cm:n paksuisia. Rajaaminen oli haastavaa mutta hauskaa.

Kaikenkaikkiaan pintakäsittelykurssi oli hauska ja sisälsi paljon uusia, hyödyllisiä asioita.