Keväällä 2013 meillä oli pintakäsittelykurssi. Kävimme läpi tapetoinnin, laatoituksen sekä maalaamisen.
Tykkäsin kurssista, ja oli hauska päästä kokeilemaan erilaisia asioita. Itseasiassa olen joskus halunnut laatottajaksi, ja nyt oli hyvä hetki kokeilla sitä käytännössä. Tapetoinnista minulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia.
Keittiön välitilan laatoitus
Aloitimme rajaamalla puulla noin 50cm korkean alueen seinästä. Rajattu alue vastasi keittiön välitilaa, tosin meillä ei ollut kaappeja vaikeuttamassa töitä. Suunnittelimme tulevan laatoituksen, ja laskimme paljonko laattoja suurin piirtein menisi. Laattoja ei saanut laittaa perinteisesti, vaan oli tehtävä jotain myös "erilaista". Työt aloitettiin vedeneristyksellä ja laittamalla "hanat" (puupalikat) paikoilleen. Laatoitus aloitettiin tekemällä kiinnityslaastia ja leikkaamalla laattoja sopiviksi. Jotta saumat pysyisivät sopivan paksuisina, käytimme laattojen välissä narua. Kun laatat olivat tukevasti paikoillaan, saumasimme ne.
Valmis laatoitus. Värivalikoima ei ollut kovin laaja, siksi nämä värit. Ulkonurkkaan laitoin laattalistan, jotta laatan reunat eivät näkyisi rumasti.
Laatoitus oli hauskaa hommaa, muttei kuitenkaan sellaista mitä haluaisin tehdä työkseni.
Maalaaminen
Pintakäsittelyyn kuului myös maalaaminen. Teimme sen samalla seinälle kuin laatoituksen. Jotta pystyimme aloittamaan, oli ensin purettava laatoitus.
Laatoitus ja alla oleva gyproc purettiin, ja aloitettiin pohjan tasoitus. Kittausta ja hiomista olikin jonkin verran. Sahasimme ja maalasimme uudet listat, ja laitoimme seinään pohjamaalin. Maalin värin saimme valita itse, ja pinosta löytyikin räväkkä pinkki maali, jota päätimme kaverin kanssa käyttää.
Yksi seinä maalattu, muissa pohjamaali. Myös keltaiset listat ovat paikoillaan. Toisessa kuvassa seinän väri vastaa paremmin oikeaa lopputulosta.
Kun seinät oli saatu valmiiksi, oli kurssia vielä jäljellä muutama tunti. Harjoittelimme sitten pensselillä rajaamista. Pienen harjoittelun jälkeen se alkoi sujua paremmin.
Kehykset olivat 10cm:n paksuisia. Rajaaminen oli haastavaa mutta hauskaa.
Kaikenkaikkiaan pintakäsittelykurssi oli hauska ja sisälsi paljon uusia, hyödyllisiä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti