maanantai 17. helmikuuta 2014

Näyttö: Kalusteen tuunaus

Kurssin aiheena oli kalusteen tuunaus, eli wikisanakirjan mukaan:

"Valmiiden esineiden ja tekstiilien muokkaaminen itse siten, että vanhasta tai tavallisesta saadaan uutta ja yksilöllistä. Tuunaus on sitä, että turhille asioille keksitään käyttötarkoitus, vanhaa uudistetaan tai valmistetaan vanhoja tuotteita hyväksikäyttäen ja yhdistellen kokonaan uusi tuote. Kierrätys on tuunauksessa tärkeä lähtökohta,"

Oma kalusteeni rakentui kokoamalla vanhoista tuotteista kokonaan uusi tuote, samalla kierrättäen.

Täältä sain idean:


Romukuorma. En olisi uskonut idean löytävän täältä :D Romumetallia, autonrenkaita, oikeastaan kaikenlaista autoista jäänyttä romua.

Mukaan lähti tälläiset:


Vanne ja auton rengas, niistä parvekkeelle "man cave" henkinen baaripöytä. Vanne on itseasiassa poikaystäväni ensimmäisestä autosta, ja sen takia pöytä tuntui entistä hauskemmalta idealta. Rengas on kuulemma jokin kisapyörä, ja sehän sopii! 

Suunnittelin siis pöydän näiden perusteella. Renkaan alle jokin levy, ja päälle lasia. Päädyin kuitenkin muoviin, koska lasi on vähän riskialttiimpaa. Sisälle halusin valoa, joten päälisen piti olla huurrettua.

Kasasta löytyi myös pakoputki josta olisin halunnut tehdä pöydänjalan, mutta se ei olisi välttämättä kestänyt. Putken jouduin siis ostamaan. Vanne hiekkapuhallettiin, ja putki liitettiin vanteeseen. Liittäminen tapahtui hitsaamalla, joten turvauduin poikaystävääni (joka on ammatiltaan levyseppähitsaaja). 


Putki hitsattiin vanteeseen, ja päähän hitsattiin pala, jolla pöytälevy on helppo kiinnittää. Palan ansiosta pöytäosa on siis irrotettavissa.


Pöytälevy on tehty vanerista. Hioin vanerin pinnoitteen pois, sahasin siitä sopivan kokoisen ja hioin reunat tasaisiksi. Tässä vaiheessa harmitti että olin hionut harmaan pinnoitteen pois. Halusin levystä kuitenkin harmaan.. No ei muuta kun sprayllä vähän harmaata väriä. Ajattelin että spray sopisi tähän man cave-teemaan paremmin kuin maalaaminen.


Muovin sahasin sopivaksi ja hioin reunat tasaisiksi.. Tässä vielä suojamuovit päällä, ettei pintaan tule naarmuja.

Vaneriin porattiin reiät ruuveja varten, ja rengas liimattiin kiinni vaneriin. Muovi on paikoillaan omalla painollaan. Vielä valot sisään ja melkein valmista! Metallisosat maalataan myöhemmin. Myös rengas vaatii toisen pesukerran.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti